Esitystaide on 2000-luvulla syntynyt termi, joka kuvaa erilaisten esittävän taiteen perinteiden väliseen maastoon syntynyttä uutta taidekenttää. Esitystaiteen juuret ovat nykyteatterin, performanssin ja elävän taiteen alueilla.

Nykyteatteri kattaa laajan määrän teatterin uusia muotoja, joita määrittää muun muassa draamatekstiin pohjautuvan näytelmän hylkääminen teoksen lähtökohtana.

Performanssin (performance art) synty yhdistetään ennen muuta 1960-luvun taiteen murrokseen. Performanssin taustalta löytyvät toimintamaalaus, happening, videotaide, käsitetaide, ns. kuvataiteen laajentunut kenttä ja taiteen kaupallista esineellistymistä kritisoivat katoavat taiteet.

Live Art (elävä taide) -termi otettiin käyttöön Britanniassa 1980-luvun puolivälissä, kattamaan käytäntöjä jotka eivät sopineet käytössä oleviin luokitteluihin. Siinä missä performanssitaide vakiintui taiteenlajina USA:ssa 1970-luvulla, nimitys elävä taide oli yritys tunnustaa eläviin esityksiin pohjautuvien taidekäytäntöjen moninaisuus. Tässä suhteessa se muistuttaa suomessa käytettyä termiä esitystaide. Usein korostetaan myös, että live art ei ole taidemuoto vaan kulttuurinen strategia.

 

Esityksen käsite

”Suomenkielen sana ”esitys” kattaa laajan alueen. Se voi olla representaatio, presentaatio, performanssi, spektaakkeli, show tai jopa suoritus.” Annette Arlander

Esitystaide on taidetta, jonka mediumina on esitys. Esityksen määritelmä on jatkuvan käsittelyn ja uudistumisen tilassa – tekijät, yleisö ja teoreetikot määrittelevät esitystä yhä uudelleen sekä teoksin että tekstein. Yhdistäviä tekijöitä muotojen moninaisuuden lisäksi ovat yleisökontaktin eri ilmentymät, käsitteelliset lähestymistavat esityksiin ja samanaikainen elämyksellisyyden korostaminen. Esitystaide kehittää uusia katsoja- ja tekijäpositioita, uudenlaisia tapoja luoda yleisö ja ymmärtää teatterillinen kohtaaminen.

Hyvä esimerkki käsitteen katkuvasta liikeestä on pienimmän välttämättömän rajauksen etsiminen. Usein esityksen minimivaatimuksena pidetään esiintyjän ja katsojan jaettua läsnäoloa tilassa – ja samaan aikaan tekijät luovat esityksiä, joissa tämäkin kyseenalaistuu. Parhaan käsityksen esityksen käsitteestä saakin seuraamalla esityksiä, ja tutustumalla kirjallisuuteen.


Esitystaiteellinen Suomi

Vuonna 2001 aloittanut Teatterikorkeakoulun Esitystaiteen ja -teorian maisteriohjelma oli lähtölaukaus esitystaiteen käsitteen laajenemiselle yleiseen käyttöön ja taiteenalan institutionalisoitumiselle. Sittemmin kenttä on kehittynyt kovaa vauhtia: vuonna 2003 valmistui Turun Taideakatemian Crossing Borders in Performing Arts -ohjelman ainoa vuosikurssi, vuonna 2007 aloitti toimintansa Esitys-lehti, vuonna 2008 perustettiin performanssi- ja esitystaiteen tiedotuskeskus Presentaatio, vuonna 2009 Esitystaiteen keskus ry ja vuonna 2010 aloitettiin esitystaiteen BA-koulutus Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Vuonna 2011 julkaistussa Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämässä selvityksessä esittävän taiteen rahoituksen tulevaisuuden näkymistä käsiteltiin ensimmäistä kertaa performanssi- ja esitystaidetta omana alueenaan valtion rahoituksen suunnittelussa.

Esitystaide elääkin Suomessa kukoistuskauttaan. Performanssi- ja esitystaiteen alueella toimii Suomessa laskutavasta riippuen n. 150-300 taiteilijaa, lukuisia ryhmiä ja eri puolilla maata järjestetään aktiivisesti fesivaaleja, klubeja, tapahtumia ja esityksiä. Syksyllä 2011 Helsinkiin avattavan Esitystaiteen keskuksen myötä alan tekijöillä on vihdoin myös pysyvä työtila ja kohtaamispaikka.