P2112377b

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pirkko Ahjo ja Erja Asikainen 2015. Kuva Mari Martin.

22.6.–28.6.2015: Työryhmä: Tanssitaiteen maisteri Pirkko Ahjo, tanssitaiteilija Erja Asikainen ja teatteritaiteen tohtori Mari Martin

On the Rocks

Olemme monitaideryhmä, ja olemme työskennelleet Mustankivenpuistossa Helsingin Vuosaaressa elokuusta 2014 lähtien noin kerran kuussa tanssin, teatterin, performanssin ja esitystaiteen keinoin.  Tutkimme, miten voimme taiteilijoina päästä dialogiin ympäristön kanssa, ja mitä dialogista seuraa. Ympäristö tarkoittaa maaperää, kasvillisuutta, ihmisiä, eläimiä, kiviä, rakennuksia, rakennelmia, säätä, ääniä ja tuoksuja. Esitykset puistossa 4.-7.8.2015 klo 17.30.

Vetäydymme Eskuksen residenssiin 22.-28.6.2015 sisätiloihin kokoamaan ja kehittelemään puiston löytöjä vuoden ajalta. Järjestämme kaikille kiinnostuneille avoimen kahvi- ja keskusteluhetken torstaina 25.6. klo 14. Avaamme silloin työskentelyä, ja tuomme samalla esiin ikääntyvän tanssijan näkökulmaa sekä suhdetta monitaiteeseen. Kahvihetki järjestetään yhteistyössä Eskuksen ja Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijoiden (STST) kanssa.

 

 

DISCORITUAALI logo

 

22.6.–28.6.2015: Discorituaali-työryhmä

Discorituaali on yhteisö. Discorituaali on lääke ja puhdistus.

Rituaalissa on kolme sääntöä.

Rituaalista ei voi poistua rituaalin aikana.
Toisten kokemusta on kunnioitettava.
Omista rajoistaan on pidettävä huolta.

Jos säännöistä poiketaan, rituaali keskeytetään.
Jos pimeä rikkoutuu, rituaali keskeytetään.

Rituaalissa ei ole yllätyksiä, tarinaa tai fiktiivistä rakennetta.

Aristoteles kirjoittaa, että ”Säälin, pelon ja innostuksen kaltaiset tunnetilat vaikuttavat voimakkaasti joidenkin sieluun, mutta niitä ilmenee kaikilla muillakin. Jotkut ovat erityisen vastaanottavaisia tällaisille mielenliikutuksille. Esitettäessä pyhiä melodioita ja käytettäessä sielua kiihottavia sävellajeja voimme havaita heidän olevan sellaisessa tilassa kuin he olisivat saaneet lääkettä ja puhdistautuneet. Kaikki he kokevat jonkinlaisen puhdistautumisen ja helpotuksen, johon liittyy mielihyvää.”

Teoksen ensi-ilta on URB 15 -festivaalilla Kiasma-teatterissa 8.8.2015.

Työryhmä: Eric Barco, Veli-Pekka Majava, Tatu Nenonen, Joel Neves, Ilmari Paananen, Justus Pienmunne, Sofia Simola, Lotta Suomi, Sanna Uuttu, Tuomas Vaahtoluoto

Tuotanto: Esitystaiteen seura, Kiasma-Teatteri & työryhmä

Discorituaalia tukee Koneen Säätiö.

Discorituaali facebookissa.



mira-DLYMIW


29.6.–12.7.2015: Mira Kautto

Dance like your mother is watching

Soolo, jossa esiintyjä epäonnistuu

Dance like your mother is watching on teos, jossa tanssitaiteilija Mira Kautto tutkii tarkoituksellista epäonnistumista esitystilanteessa, yrittäen epäonnistua aidosti hetkessä. Työ alkoi sooloesityksenä kesällä 2013, ja on siitä lähtien jatkunut laajana tutkimuksena esiintymisestä, katsomisesta, ja siitä mitä ja miten voi tehdä toisin. Eskuksen residenssissä työ jatkuu, tarkoituksena on muun muassa tuhlata resursseja, olla epätehokas, tyhmä, ruma, unohtaa, väsyä, käsittää väärin ja menettää kontrolli. 

www.immigrantsandanimals.com/#!vstc2=mira

 

 

Mustonen Naukkarinen Oma jees toisen jees 2 low res

Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen:

Oma jees, toisen jees

En enää tiedä kuka oikeasti olet, juoksentelen ympäri puutarhaa koko päivän. Homma on mennyt enemmän lenkkeilyn puolelle. Toistan: että en enää yhtään tiedä.
Mihin komposti kannattaa tyhjentää? Käsidesiä mitä, käsipesua mitä. Sinulla on ihanan pyöreä maha.

Tähän mölinää, puhinaa ja supatusta.

Yksi vaihtoehdoista oli keltainen ja se jäljitteli lasipurkin kantta. Miksi ei aikuinen voisi kulkea reppu selässä? Toistan, hei kaikki valo tulee taivaalta.

Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen harjoittelevat residenssiaikanaan ”Oma jees, toisen jees” –nimistä esitystä. Teos on Mustosen ja Naukkarisen kolmas yhteistyö. ”Oma jees, toisen jees” esitetään Paulon säätiön kutsunäyttelyssä galleria Project Roomissa 6.-23. elokuuta., sekä Runokuu-tapahtumassa 24. elokuuta. Teoksesta järjestetään avoimet harjoitukset Esitystaiteen keskuksessa pe 24. ja la 25. heinäkuuta.

Anne Naukkarinen on tanssi- ja esitystaiteilija. Maarit Mustonen on kuvataiteilija, joka työskentelee mm. valokuvan, installaation ja runouden välineillä.



2014

 

punainen uni 2 hanna ryti 2

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Hanna Ryti

7.–25.7.2014

VERSUS CIRCUS yhteistyössä REUNARYHMÄN kanssa

PUNAINEN UNI - eli tarinoita joita ei kerrota

Nykysirkusta, nykytanssia, nykyteatteria. Naisia, värysmatoja, bonoboita ja pari isoa repeämää.

Residenssijakson aikana on tarkoitus työstää keväällä aloitettuja ideoita ja aihioita eteenpäin, kehittää liikkeellistä materiaalia ja siihen mahdollisesti syntyviä akrobaattisia temppuja. Työstämme myös tekniikkaharjoittelua sekä liikekielen tutkimista ja kehittämistä. Tuomme esityksen naiseuden teemaa esiin niin liikkeellisesti kuin mahdollisten akrobatiatemppujen kautta.

Teos tulee ensi-iltaan syksyllä 2014.

Ohjaus ja dramaturgia: Hanna Ryti

Esiintyjät: Mia Lindholm, Aino Ojanen ja Mia Silvennoinen

www.versuscircus.fi, www.reunaryhma.com

 

      JOHANNAE kuva johanna heikkilaJOHANNAH kuva johanna etelavirta 2
Kuva: Johanna Heikkilä                                               Kuva: Johanna Etelävirta

18.–24.7.2014

JOHANNA ETELÄVIRTA & JOHANNA HEIKKILÄ

NAISTENVIIKKO

Naistenviikko on seitsemän päivän ajanjakso 18.–24.7. eli seitsemänä päivänä peräkkäin almanakassa on vain naisten nimiä. Tämän viikon aikana juhlitaan yli 600 000 suomalaisnaisen nimipäiviä. Seuraamme tämän viikon säätiedotuksia ja näiden pohjalta luomme joka päivä erilaista kuva- ja liikemateriaalia. Naistenviikon työskentelyn lähtökohtana on halu kohdata toinen ihminen ja viettää aikaa tämän kanssa. Keskeistä työskentelyssämme on kehollisen ja kuvallisen ilmaisun vuoropuhelu.

Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin erityisen tarkkaan, sillä viikko ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään.

Residenssijakson aikana järjestämme nimipäiväkahvikutsut 21.7. Tapaamiseen kutsumme ainakin kaikki Johannat, Hannat, Jennit, Jennat, Jonnat, Hannelet, Hannet ja Joannat.



03 YOYO in-the-picture-Mikko-Niemisto photo-Riikka-Niemisto
Kuva: Riikka Niemistö

25.6.–9.7.2014

Työryhmä: onemorequestion / Joonas Lahtinen u.a.

Projekti: YOYO – You are On Your Own

Ydinonnettomuus, kapitalismin romahdus, kolmas maailmansota... Mitä sinä tekisit katastrofin sattuessa?

YOYO kartoittaa lähitulevaisuuden uhkakuvia ja esittelee keinoja, joilla parannat mahdollisuuksiasi selvitä koko nykyistä elämänmuotoamme ravisuttavista kriisitilanteista. YOYO tutustuttaa sinut survivalistiseen ajatteluun ja uusimpiin urbaaneihin varautumisstrategioihin autenttisessa bunkkeriympäristössä... Helsingissä olet saanut nauttia maailman parhaimmasta elämänlaadusta, mutta ajat muuttuvat!

Kesäresidenssijakson aikana kehittelemme esityksen dramaturgiaa ja skenografiaa ja pidämme residenssin loppupuolella yleisölle avoimen demotilaisuuden. YOYO saa ensi-iltansa Kiasma-teatterin URB 14 -festivaalissa elokuussa 2014. Helmikuussa 2015 esitys nähdään brut Wien -performanssikeskuksessa Wienissä.

onemorequestion on uusi suomalais-itävaltalainen taidekollektiivi. Sitä johtaa

Joonas Lahtinen, jonka kiitetty teos EIN.KÜCHEN.BAU kiersi Keski-Eurooppaa ja vieraili Stage Helsingin teatterifestivaalilla 2013.

http://www.kiasma.fi/kiasma-teatteri/urb14

http://joonaslahtinen.wordpress.com

http://www.brut-wien.at/en/


Taiteellinen johto, konsepti: Joonas Lahtinen

Esitys, konsepti: Mikko Niemistö

Tila- ja valosuunnittelu, konsepti: Eero Erkamo

Tuotanto, dramaturgia: Luzie Stransky

Äänitekniikka: Andreas Wiesbauer


Esityskieli englanti

YOYO – You are On Your Own on Punatonttu – Verein zur Förderung performativer Projekten, Kiasma-Teatterin/URB 14 -festivaalin ja brut Wienin yhteistuotanto. Produktiota tukevat Wienin kaupungin kulttuuriosasto MA 7, Esitystaiteen keskus ESKUS ja Itävallan suurlähetystö Helsinki.

 

niinalindroos-emma-demo Emma Ecksteinin Piina, demo, Niina Lindroos 2006

Emma Ecksteinin Piina -työryhmä (Teatteri Suden Enne) 22.-28.7.2013

Paperiteatteriesitys Agony of Emma Eckstein kertoo Sigmund Freudin potilaan ja kollegan Emma Ecksteinin tarinan. Työryhmään kuuluvat animaatio-ohjaaja Elina Minn, nukketeatteritaiteilijat Niina Lindroos ja Iisa Tähtinen, muusikko Hannu Seppälä ja taiteesta kirjoittamiseen erikoistunut Rebecca LaMarre. Alkuperäisteksti pohjautuu Leena Krohnin kuunnelmaan.

http://www.emmaeckstein.com/

 

ES4 Kuva: Kaja Kann

Juha Valkeapää 11.-21.7.2013

Juha Valkeapää (s. 1967) on ääni- ja esitystaiteilija. Vuodesta 1993 hän on tehnyt seitsemänsataa esitystä sadastaneljästäkymmenestä eri teoksesta kahdessakymmenessäkuudessa maassa: soolo- ja ryhmätöitä, ääni- ja esitystaidetta, teatteria, musiikkia ja tanssia. Sekä ääni-installaatioita, -maailmoja ja -sävellyksiä radioon, nättelyihin, teatteri- ja tanssiesityksiin.

Vuosina 2013-17 Valkeapää työskentelee Valtion näyttämötaidetoimikunnan myöntämän viisivuotisen apurahan turvin.

www.nbl.fi/juha.valkeapaa

 

diinajamari-1

Diina Bukareva & Mari Anniina Salminen 27.6.-10.7.2013

Bukareva ja Salminen ovat Lontoon Laban-koulusta valmistuneita tanssitaiteilijoita jotka tekevät kehollista esitystaidetta. Kahden viikon residenssijakson aikana Salminen ja Bukareva työstävät uutta Kesytä mut Darwin –työnimellä aloitettua teosta. Lähtökohdat ovat ihmisen ja eläimen fyysisten ja liikkeellisten erojen ja yhtäläisyyksien tutkimisessa: projektissa tarkastellaan eläinkunnan kehityskaaren mukaisia liikeratoja ja yritetään kaivautua arkaaisiin ja primitiivisiin refleksitason liikeratoihin asti. Teoksessa pohditaan, mitä on ihmisen eläimellisyys ja toisaalta mitä on eläimen inhimillisyys sekä tarkastellaan emootioita liikkeen laukaisijana ja niiden yhteyttä ihmisyyteen ja eläimellisyyteen. Bukareva&Salmisen tulevasssa työssä käsitellään myös naamioitumisen problematiikkaa. Naamio tai asu peittävät todellisen hahmon: niitä voi siten tarkastella piilona. Heitä kiinnostaa, kuinka esiintyjä voi eläytyä toiseksi eliöksi piiloutumatta naamion tai asun taakse. Työssä erotetaan visuaalisen ja liikkeellisen eläytymisen elementit ja pohditaan niiden keskinäistä suhdetta esitystaiteessa.

http://cargocollective.com/diinabukareva

http://marianniinasalminen.com/

 

melanie jame bio image 2

Melanie Jame Wolf 10.6.-26.6.2013

Savage amusement is the name which expands across the work of Australian-born, Berlin-based interdisciplinary artist, Melanie Jame Wolf. This work is mostly performance based, usually site-specific, often invites participation and increasingly investigates video as a performance object. It is also a curatorial and critical practice. Savage amusement began in 2011 as a vehicle to explore the many facets of Wolf's fascination. She is currently investigating themes of love, distance, language, memory and the animal in her work. Melanie Jame has trained, and continues to train, extensively in performance & practice led research in both Australia & the EU and has lectured in site-specific performance making at Monash University, Melbourne.

Melanie Jame is currently touring the video based live art archive project This Time You're Winning, which was most recently presented at the Hitparaden International Festival of Performance Kunst and New Theatre in May, 2013. Melanie Jame is also a member of triage live art collective, with whom she was lead artist and performer in the 2012 Green Room Award nominated one to one performance event, An Appointment with J Dark.

www.savage-amusement.com

www.triageliveartcollective.com

 

Perfhop 7.-27.7.2012

Ptarmigan ry kehittää residenssijaksonsa aikana perfhopin konseptia. Perfhop on yhdistyksen perustama performanssi-klubi, joka on juuri aloittanut toimintansa. Perfhop tutkii ennen kaikkea sitä kuinka henkilökohtaiset harjoitteet voivat kehittyä, kun ne tehdään kollektiivisesti, jaetussa tilassa.

Perfhop on myös ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti tutkimaan sellaisia ideoita, toimintaa, eleitä, ääniä ja sanoja, jotka voisivat mahdollisesti näyttää/kuulua/tuntua siltä mitä performanssiksi tai esitystaiteeksi määritellään. Perfhopin ydinryhmä ohjaa residenssijakson rakennetta ja järjestää yleisölle avoimia tapahtumia, joihin voi tulla testaamaan performanssi-ideoitaan rakentavassa ympäristössä. Jakson aikana ryhmä järjestää myös kaksi julkista keskustelu- ja esitystapahtumaa.

Ptarmigan ry kehittää projekteja, jotka saavat muotonsa perinteisten areenoiden ulkopuolella ja etsii mahdollisuuksia skenaarioille, jotka ovat sekä rohkeita että haastavia.

Työrhymä: Sari TM Kivinen, John W. Fail, Marek Pluciennik, Katariina Mylläri, Baaba Jakeh & Iivi Meltaus (+ more to be confirmed)

http://ptarmigan.ee/events/perfhop-on-residence-final-event

 

Gnab Collective 25.6.-6.7.2012

Gnab Collective on vapaa, yhteistyöhön ja kollektiiviseen työmetodiin perustuva työryhmä, jonka jäsenet tekivät ensimmäistä yhteistyötä BANG! –nimisen projektin parissa kesällä 2009. Ryhmän seuraavat produktiot olivat The Best of YouTube (2010) ja Donki Queendom (2011).

Vuonna 2012 Gnab Collective työskentelee neljännen projektinsa parissa: Hamlet - a piece of him. Ryhmä haluaa klassikon kautta pohtia empimisen merkitystä ihmisten välisissä suhteissa sekä henkilökohtaisella että poliittisella tasolla. Esityksen työryhmä: Martina Marti, Cécile Orblin, Marion Maisano (Berliini) ja Samuli Roininen (Tampere).

http://www.gnab.fi/

 

Pimpelipom! 4.-24.6.2012

Työryhmän nimeltä PIMPELIPOM! muodostavat säveltäjä-muusikko Mikael Kuosmanen, kuvataiteilija ja laulaja Sirkku Mäenpää ja tanssinopettaja ja tanssitaiteilija Anna Perälä. PIMPELIPOM! -ryhmän vierailijoina residenssissä työskentelevät tanssitaiteilijat Anni Hirvonen ja Inkeri Kanninen, jotka työstävät residenssissä tanssiteosta (Siskon tahtoisin jäävän, työnimi), joka tullaan esittämään Kajaanin Runoviikko OFF-tapahtumassa ja esitys tulee myös PIMPELIPOM! -festivaalin ohjelmistoon. Mikael työskentelee residenssissä näyttelijä Anna Kuusamon kanssa työstäen Kuku Ensemblen projektia, jonka osioita tullaan näkemään myös PIMPELIPOM! -festivaalilla.

Mikael, Anna ja Sirkku käyttävät kolmiviikkoisen residenssijakson PIMPELIPOM! -taidefestivaalin ohjelmiston suunnitteluun ja tekemiseen. PIMPELIPOM! -festivaali järjestetään Helsingissä 3.-5.elokuuta 2012. Poikkitaiteellinen festivaali on jatkoa Mikael Kuosmasen organisoimille PIMPELIPOM! -taideklubeille, joita on tähän mennessä järjestetty Helsingissä, Lontoossa ja Pariisissa. PIMPELIPOM! -festivaali tarjoilee taiteiden välistä yhteistyötä esitysten ja yleisötyöpajojen keinoin.

http://pimpelipom.wordpress.com/about/